Aikoinaan luin Turid Rugaasin kirjan Rauhoittavat Signaalit mielenkiinnolla. Sen avulla opin ymmärtämään koiria paremmin.

2018 tutkittuaan pitkään hevosten rauhoittavia signaaleja Rachael Draaisma julkaisi kirjan Language Signs & Calming Signals of Horses. Kirja on luettavissa lukio tason englanninkielen taidoilla ja vaikkapa google kääntäjää tarvittaessa käyttäen.

Mikä on rauhoittava signaali?
Hevonen reagoi ympäristönsä ärsykkeisiin. Ärsyke voi olla vaikkapa toisen eläimen ääni (koiran haukkuminen) tai lähestyvä ihminen.
Hevonen käyttää rauhoittavia signaaleita rauhoittaakseen ja tyynnyttääkseen tilannetta ; ärsykkeen aiheuttajaa ja itseään.
Signaali on ensimmäinen merkki, josta tietää, että hevonen on jonkin verran jännittynyt.
Esimerkiksi, kun ihminen lähestyy hevosta, se voi kääntää päänsä poispäin. Samaan aikaan se voi ilmaista toisen rauhoittavan signaalin vaikkapa katsomalla muualle. Myös sen alahuuli saattaa jännittyä.
Jos hevonen kokee tilanteen jatkuvan stressaavana, se voi esim. hieroa päätään etujalkaansa vasten. Tämä on korvaavaa käyttäytymistä.
Jos hevonen yhä kokee tilanteen uhkaavaksi, se ilmaisee stressisignaaleja, kuten esim. painaa häntänsä tiukasti takapuoleensa tai nostaa sen. Se voi myös ulostaa. Jos se tahtoo lisätä välimatkaa itseensä, se saattaa siirtyä poispäin.
Jos ihminen ei kunnioita näitä signaaleja, hevonen joko pakenee tai puolustautuu – hyökkää, tai jähmettyy.
Mutta kun hevonen huomaa ihmisen kunnioittavan signaaleja, esim. lähestymällä sitä rauhallisesti vaikkapa hieman viistosti, se pudottaa signaalin tasoa alemmas, ja voi alkaa vaikka syödä heinää.

Hyvänä oppina asiaan pidän. eläinkouluttaja Aino Koivukunnaksen (Hevosilo) kuvia, jotka voi vaikka tulostaa tallin seinälle.

Kirjasta Language Signs & Calming Signals of Horses on käännetty suomeksi kommunikaatio tikapuut, jotka on ladattavissa https://calmingsignalsofhorses.com -sivulta täältä (kuvat alla).


Tutkimusta on tehty analysoimalla ihmisen kanssa elävien hevosten kommunikaatio signaaleja. Hevosia on kuvattu, ja jokainen kirjassa kuvattu rauhoittava signaali on toistunut vähintään 35 kertaa 200 kuvauksen otoksesta. Myös kuvauksen aiheuttama stressi hevosissa on otettu huomioon.

Täältä voit lukea Katariina Alongin luennon aiheesta:
https://www.coachingwithconnection.com/post/racha%C3%ABl-draaisma-hevosten-rauhoittavat-signaalit-luento

Myös Heportteri blogissa on tästä asiaa https://heportteri.fi/2018/10/19/%E2%99%A5draaisman-rauhoittavat-signaalit-kuuletko-kuiskauksen-vai-pitaako-hevosen-huutaa/ 

Hevoset reagoivat mm kipuun usein rauhoittavilla signaaleilla.
Kipuhan on ärsyke, samoin kuin esim. lihas- ja kalvojännitysten laukeaminen, josta tulee tuntemuksia. Olen huomionut näiden signaalien esille tulon, kun teen hevosille mm. Kranio-Sakraalihoitoja.

Surullisinta on, jos hevosta ei ole kuunneltu, ja pitkään jatkunut kipu / pelko tai muu lamaava ärsyke on muuttanut hevosen opitusti avuttomaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *