Tämä teksti on siirretty vanhasta blogistani tänne, ja on kirjoitettu marraskuussa 2014.

Kranio-Sakraali opintojen puitteissa hoidin hevosta, joka oli toipumassa lannehalvauksesta. Se oli elänyt pihatossa, ja muuttanut talliin, jossa on osapäivä tarhaus. Liikkumisen puute oli sairastuttanut sen.

Mieleen muistui hevosenomistajuuden alkukuukaudet. Olin ostanut ruokinnalle herkän hevosen, joka oli tottunut syömään Peacemakeria. Black Horsen auto kävi tallilla, ja minua suostuteltiin vaihtamaan Black Horsen kaurattomaan rehuun. Näin tehtiin sillä seurauksella, että hevoseni  selkään ja kylkiin nousi  valkuiaispatteja, se näytti aivan kun jotain rokkoa sairastavalta. Lanneselkä veti täysin jumiin.  Sen lihaksiin oli varastoitunut liikaa glykogeeniä, joka muuttui maitohapoksi.  Kaurattomien rehujen valkuaismäärissä oli eroa, ja Black Horsen kaurattomassa sitä oli liikaa tälle hevoselle.

Rehu vaihdettiin takaisin vanhaan välittömästi. Toipuminen silti kesti muutamia viikkoja talutteluineen. Lihasten puolesta hevonen ei toipunut nopeasti, vaikka saikin oikeaa rehua.  Luin, että sterssikin altistaa lannehalvaukselle lisää, olihan se juuri vähän aikaa sitten vaihtanut omistajaa ja tallia. Taluttelin sitä maastakäsin aluksi, selkään laitoin linimenttiä ja hieman sen toivuttua hevoshieroja hieroi sen. Sitten kevyttä liikutusta pienin erin lisäten.  Noin kuukasi meni laukkaamatta vain käynti-ravi työskentelyssä.

Tallinpitäjä syytti satulaa, kun ei voinut rehun vaihtoakaan syyksi tunnustaa. Tuli vaihdettua rungoton satula rungolliseen tässä yhteydessä. Ratsuttaja oli tyytyväinen, olihan se helpompi ratsastaa… Kyseinen satula tosin osoittautui jo noin puolen vuoden kuluttua epäsopivaksi, vaikka sen tässä yhteydessä hevoshieroja olikin sovittanut. Varmaankin selkälihakset kehittyivät hurjaa tahtia, kun hevosta alettiin suunnitelmallisesti treenata, tosin ihan harrastus mielessä.  Epäsopivuus sai aikaan toistaan hurjempia laukkapukkeja, mutta se onkin jo ihan toinen juttu…