Puhu hevosta, jos lähestyt minua

Nykyinen hevoseni on hevosenkielen ja herkän kohtaamisen mestariopettaja.

Tänä kesänä, kuten edellisinäkin, siirsin laumani niille jo tuttuun kesälaitumeen, joka sijaitsee automatkan päässä kotitallilta.
Ponitytöt eivät olleet muutosta moksiskaan, ne tulivat laitumessa luokseni kuten ennenkin, ja sain huoltaa niitä.
Hevoseni käytös muuttui. Se ei antanut ottaa itseään kiinni. Kun kävelin sitä kohti, se alkoi paeta. Sain hieman rauhoitettua sen käytöstä, kun tarjosin sille herkkuja kiposta. Tosin alussa se vain söi herkut, eikä suostunut olemaan kiinni pidettynä sen pidempään.

En pue hevosilleni riimuja laitumeen, tarvittaessa pujotan ainoastaan riimunarun niille kaulalle hoitamisen ajaksi. Hevoseni kuitenkin alkoi jyrätä (= kävellä omalla päätöksellään) itsensä vapaaksi riimunarun otteesta, vaikkei sellainen aiemmin ole kuulunut sen käytöstapoihin.
Olen harrastanut hevosteni kanssa liberty trainingiä, laumassa, sekä yksittäin jokaisen kanssa. Siispä palasin perusteisiin ja aloin oleilla laumassa laitumessa. Silloin, kun minulla ei ollut mitään hoitovälineitä käsissäni, sain lähestyä hevostani, jopa rapsutellakin ja olla sen vierellä.

Kuljin hevosta kohti kohteliaasti sivusuunnasta, jopa hieman selkä siihen päin, välillä pysähdellen, sen eleitä lukien, ja odottaen lupaa mennä lähemmäs. Näin lähestyminen onnistuu, ja saan jäädä rapsuttelemaan ja hoitamaan sitä.
Tärkeätä on myös poislähteminen; se, että antaa hevoselle tunteen, että jokainen kerta ihmisen sitä lähestyessä ei tarkoita kiinniottoa. Vierelle meno, pari rapsutusta ja sen jälkeen kuljen poispäin. Tätä voi tehdä useamman kerran peräkkäin.

Tulen kirjoittamaan liberty trainingista useita postauksia lähitulevaisuudessa.
Jos kiinnostuit siitä, Karine Vanderborren Horsefulness Training sivuilla on myös paljon veloituksetonta materiaalia, jonka avulla saa parannettua suhdetta omaan hevoseen.
(Kumppanuusohjelma linkin klikkaaminen ei aiheuta sinulle kuluja eikä minulle tuloja, joten voit rauhassa tutkia Liberty Trainingin filosofiaa sen kautta.)

Ehkä muuttaminen – vaikkakin aiemmista kesistä tuttuun paikkaan, ja ruuan keskelle laitumeen – herkisti hevoseni vaistoja. Sen pitää selviytyä ja johtaa laumaansa ilman varsinaista turvapaikkaa, jonka talli ja karsina on sille suonut. Tosin laitumessa on katos, muttei se avonaisena korvaa tallissa asumaan tottuneelle hevoselle seinien luomaa turvaa.
Myös se, että aiemmin kotitallilla olen ollut läsnä ja näkyvillä useita tunteja päivittäin sen elämässä, ja nyt hieman harvemmin, saattaa vaikuttaa.
Laidunkesän edetessä se on rauhoittunut, ja nyt neljän viikon jälkeen se tulee luokseni, ja antaa hoitaa itseään vapaana ollessaan.

Liberty trainingin myötä hevonen on saanut luvan valita. Olen kuunnellut sen mielipidettä ja kunnioittanut, kun se sanoo ei. Nyt se muistutti minua meidän yhteisestä kielestä; hevosen kielestä, ja siitä, miten se toivoo itseään lähestyttävän ja kohdeltavan.
Laitumessa se myös saa elää ”vapaana” laumaelämää eli hevosen elämää isolla E:llä, sitä mihin jokaisella hevosella pitäisi olla oikeus.

Hevoseni laiduntavat kesäisin perinnelaitumessa, jota ei myrkytetä, käännetä tai kylvetä. Se ainoastaan kasketaan aika ajoin keväisin.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan hevosten rauhoittaviin signaaleihin, aion tehdä kirjasta postauksen / postauksia lähitulevaisuudessa, linkin kautta voit tutustua kirjan sisältöön ❤

Tutustu kirjaan CDONissa.


Se paljon puhuttu käytös

(siirretty blogistani ”hevoselle.net- Mietteitä”, kirjoitettu 20.11.2014)

Olin tekemässä Kranio-Sakraali hoitoja hevosille ratsastuskeskuksessa, jonne myin ensimmäisen hevoseni.

Sen kanssa opin ottamaan huomioon, miten fyysiset sairaudet vaikuttavat hevoseen, ja miten ne pitää ottaa liikuttamisessa huomioon. Hevosellani oli hankositeiden rispaumaa etujaloissa, se sairasti kinnerpatin ja ruokinnallekin se oli aika herkkä, kerran sillä oli alkava ähky.

Kun kinnerpatti alkoi oireilla, hevonen oli ratsastuskielellä ”ep”. Se oli myös hieman ärtynyt kivusta. Yhdellä liinassa juoksutus kerralla se rynnisti ympyrältä keskelle päälleni etujalat ilmassa viuhuen. Silloin en tajunnut, että ympyrällä juokseminen sattuu sitä.
Tapahtuman jälkeen tuli otettua muutamia maastakäsittely tunteja ”vepsätyyliin”, jotta hevoselle saatiin opetettua kunnioitusta ihmistä kohtaan lisää. Oppi oli hyvä saada, mutta voi kuinka väärään aikaan hevoseni kannalta.
Myös hevosia harrastava tuttavani kävi pyörittelemässä sitä western kuvioin. Voin vaan kuvitella, mitä kipua hevonen tunsi joutuessaan kulkemaan normaalia juoksutustakin pienemmillä ympyröillä.
Se oli koettanut kertoa kertoa kivustaan minulle tulemalla juoksutus ympyrältä päälleni. Johtajuus nousi aiheeksi, jota kaikki ympärilläni toitottivat.

Osallistuin Trs Westernin ”Oman hevosen kouluttaminen”-kurssille.. Sielläkin tuli selväksi, että: ”Jos ei 7-vuotias hevonen osaa kunnioittaa ihmistä, se on sille opetettava…”.
Kevät eteni ja koitin helpottaa hevoseni oloa; otin sille HevosShiatsu hoitoja, se vuoltiin paljasjalkaiseksi… Nämä varmaan helpottivat sen oloa hieman, mutta mikään ei todella auttanut.
Yhdellä ratsastuskerralla se ei enää yksinkertaisesti suostunut astumaan askeltakaan eteenpäin kentällä. Mitä teimme; varustelimme lisää, niinkuin ihminen usein tekee, kun ei muutakaan keksi. Ohjiin laitettiin kumpparit, jotta ohja-avut varmasti menisivät perille.
Kun en saanut hevosta liikkumaan lainkaan, hyppäsi toinen ratsastaja tallilta sillä ”20-vuoden kokemuksella” (josta on tullut jonkinlainen klisee ilmaista osaamista hevosalalla) sen selkään. Mutta se ei liikahtanutkaan. Tajusin hevosen kärsivän, riisuin siltä varusteet ja päästin sen laitumeen takaisin.
Oli selvää, että se tarvitsi klinikkakäynnin, vaikka sitä oli jo paikan päällä tallilla käynyt yksi ell katsomassa. Kun hevonen ei tahdo tehdä yksinkertaistakaan normaalia oppimaansa asiaa, kuten esim. kävellä ratsastaja selässä, on hyvä tarkastaa, tunteeko se kipua.

Kun sitten vein sen klinikalle, sillä todettiin pieni alkava kinnerpatti otj:ssa.

Edellisenä kesänä vaihtessani hevosvakuutuksen vakuutusyhtiötä, hevoselleni tehtiin taivutuskoe. Otj oli silloin reagoinut ykkösellä, muiden jalkojen saatua 0:n. Tuolloin jo vakuutustarkastusta tehnyt ell varoitti mahdollisista tulevista kinnervaivoista.

Samoihin aikoihin otin hevoselleni myös energiahoitoa. Hoitaja kertoi , että: ”joko oikeassa takapolvessa tai kintereessä on jotain, joka vaikuttaa kuivalta”. Klinikalla otetut kuvat ainoastaan vahvistivat nämä kaksi niin erilaisesta katsantokannasta saatua havaintoa.

Kinnerpatti parani hyvin seuraavan syksyn aikana siihen pisteeseen kuin se vain voi.
Hyvä nivelravinne, bot-selänlämmitin lanneselällä ennen liikutusta ja bot-kinnersuoja öisin auttoivat. Kuitenkin joka syystalvi ilmojen viilentyessä hevonen jäykistyi, sen lanneselkä oli jumissa.
Kinnerpatti vaivoja helpottaa erityisesti säännöllinen liikunta , pitkät alkulämmittelyt ja puomityöskentely.; takajaloille ja lanneselälle töitä.
Ei liikaa lepoa, ei edes laidunlepoa, sekin koettiin. Vaikka kaikki tämä on varmaan hevoskohtaista.
Syystalvet olivat vakituisten hierontojen aikaa.

Myöhemmin (2014) opiskeltuani Kranio-Sakraali kurssin perusteet pystyin todella auttamaan hevostani. Hoitaessa tajusin, kuinka jumissa sen SI-nivelet olivat! Se ei edes pystynyt varaamaan painoa hoidettavan puolen takajalalle. Myös lannenikamia, niiden okahaarakkeiden liikuvuutta, pystyin hoitamaan Kraniolla, sekä sen  kintereitä. Hieman nesteytyneet takajalatkin kuivuivat kraniohoidon tuloksena.

108
Ajoittain keväällä meno näytti normaalilta – ajoittain liikkuminen oli huonompaa, kinnerpatti löytyi toukokuussa 2010.
❤

Parempi myöhään kun ei milloinkaan löytää sopiva hoitokeino.
Vaikkei hevonen enää ole minun omistuksessani, säilyy kavionjälki sydämessäni, se juurtui sinne syvälle seitsemän yhteisen vuoden aikana…